Vähän enemmän kuin turisti

Viimeisen sunnuntaipäivän ohjelmassa oli matkan turistillinen osuus Huessa. Siispä satoi tai paistoi, vanha Citadel oli nähtävä. Eipä onni suosinut sään suhteen: aamulla satoi kaatamalla. Päivän mittaan meitä onneksi vähän armahdettiin ja vettä tuli rajumman alun jälkeen hiljaisemmin. Kierroksen päätteeksi iltapäivällä alkoi jo poutaantuakin, niin ettei myöhäisen lounaan (klo 14.30) jälkeen tarvinnut hotellille mennessä sadetakkia.

Oppaana tänään minulla oli Hai. Hai on entisen vaihto-oppilaamme Kevinin siskon tuttuja ja sitä kautta sain yhteyden häneen. Hän oli luvannut Kevinin perheelle näyttää minulle Hueta. Tänään oli vihdoin sellainen päivä, jolloin se mahdollistui. Ensin kiersimme parin tunnin ajan vanhaa Citadelia, joka on UNESCOn maailmanperintökohde. Se on kuningaskunnan aikainen hallintorakennus ajalta, jolloin Hue oli vielä Vietnamin keskus. Sotien aikoina se tuhoutui kuitenkin pahoin ja nyt sitä on entisöity, vaikka vieläkin paljon on maantasalla. Alue on laaja ja siellä on paljon nähtävää.

Ajelimme sitten Huen reuna-alueille, joista löytyvät kuninkaallisten haudat. Kävimme kahdella haudalla. Vanhemman kuninkaan ja tämän puolison hauta olivat vielä kohtuullisen kokoisia, mutta nuoremman kuninkaan (Khai Dinh) hauta oli kyllä todella komea palatsi. Vanhemman kuninkaan hauta oli turisteilta suljettu, sillä hautaan liittyvässä pagodassa tehtiin remonttia. Sinne kuitenkin pääsi hyvin kulkemaan eikä haudalle menoa ollut kielletty. Hai ajatti minua myös kukkulalle, josta avautui hieno maisema joelle. Paikka vaikutti oikein romanttiselta pariskuntien kuherteluun (sään salliessa).

Hai vei minut myös omaan uskonnolliseen yhteisöönsä tutustumaan. Se oli luostari, jonka ympäristö oli rakennettu mietiskelyyn sopivaksi. Joka sunnuntai hän menee sinne kuuntelemaan ensin puolentoista-kahden tunnin saarnan ja sen jälkeen mietiskelemään joko erilliseen mietiskely- huoneeseen tai sitten kävellen erityisesti mietiskelyä varten rakennetulla polulla. Paikka henki tyyneyttä. Koska paikalle sattunut munkki oli Hain tuttu, antoi hän luvan meille mennä pagodaan kaikkein pyhimmälle alueelle, joka on varattu uskovaisille rukoilijoille. Yritin olla mahdollisimman kunnioittava päästessäni aivan Buddhan alttarin viereen. Otin tämän suosionosoituksena minulle (tai ehkä se kuitenkin oli Haille).

Uskonto on monella tapaa läsnä täällä arjessa. Mahtaisi olla ateistilla kakistelemista täällä, kun lähes jokaisessa talossa (mukaan lukien kaupat, ravintolat, hotellit yms.) on alttari, johon on laitettu uhriksi hedelmiä tai muuta sellaista (kerran näin jopa savukeaskin) ja jolla palaa suitsuketikku. Eikä ole harvinaista, että ulkona kävellessään törmää rukoilevaan ihmiseen. Hotellihuoneesta kuulen välillä kellon kilinää, mikä liittyy myös uskonnollisiin rituaaleihin.

Olen yrittänyt selvittää, mikä oli uskonnon asema silloin, kun tiukka kommunismi oli vallassa. Useimmat vastaajat sanovat kuitenkin, että Vietnamissa on aina oltu uskovaisia, enemmistö buddhalaisia, joten sitä on yhtälailla harjoitettu kommunismin kaudella. Vain yksi vastaaja sanoi minulle, että tiukan kommunismin aikaan uskonnollista toimintaa rajoitettiin. Ehkä tämä kertoo jotain ihmisten sisäisestä maailmasta versus ulkoisista pakoista. Olen erittäin iloinen, että pääsin näkemään tänään sellaisia kohteita, jotka kertovat minulle paljon Vietnamin historiasta ja uskonnosta.

Illalla vielä sitten minut oli kutsuttu yhdysopettajan kotiin illalliselle. Mukaan oli kutsuttu lisäksi sosiaalityön professori ja historian tiedekunnan (vara?)dekaani. Professorin tarakalla menin ja dekaanin tarkalla tulin takaisin. Siinä välissä söimme (taas) uskomattoman upean illallisen. Dekaani piti huolen, että varmasti otan kaikkia sortteja ja nosteli omilla puikoillaan lautaselleni herkkupaloja. Ja jälleen bakteerit vaihtoivat omistajaa.

Nyt pistelin myös sikapalat ihroineen, kun en viitsinyt närppiä. Ja hyvinhän se meni. Lisäksi oli kalaa (nam), kevätrullia (nam), keittoa, sekasalaattia (jossa sellaisia(kin) lehdyköitä, joita en ole koskaan maistanut, mutta, jotka olivat tosi maukkaita), mustekalaa vihanneksilla sekä jostakin minulle tuntemattomasta kasviksesta tehtyä todella hyvää pöperöä (ko. kasvis, basilika, sianliha, katkarapu). Palanpainikkeena oli vihreää teetä (opin, että oikea vihreä tee tehdään tuoreista lehdistä ja kuivattu vihreä tee ei ole ensinkään vihreää teetä). Lopuksi herra dekaani halusi viedä minut kahville ja päräytti kalliiseen rantakahvilaan. Onnistuin muuttamaan kahvin jäätelöksi, joten ehkä yöunet eivät sittenkään mene.