Lähtötunnelmia

Olenko koskaan halannut hotellin henkilökuntaa? En, mutta tänään halasin, kun hyvästelin yhden kolmesta vakituisesta työntekijästä, koska hän on huomenna iltavuorossa. Jokainen heistä on todella mukava ja avulias. Palvelu täällä on kyllä pelannut oikein hyvin. Koiran kakat jäävät joskus portaisiin, kun niitä ei taida käyttää muut kuin minä. Täällä työntekijät tekevät töitä joka päivä vuoden ympäriinsä, jos ovat töissä yksityisellä. Palkkakin on sellainen, että tekee mieli katsella töitä jostain muualta. Siis jos niitä olisi. Julkisella puolella on viikonloppuvapaat ja kymmenen päivän loma. Hotellista otettu loma on aina palkatonta.

Tänään pidin myös "jäähyväisluentoni" sairaalasosiaalityöstä. Se oli tavallaan alustus keskustelulle, joka jatkuu sairaanhoidollisen tiedekunnan ja sosiaalityön oppiaineen välillä. Tämä oli eräänlainen käynnistys asialle. Tarve oli kyllä jo tiedostettu aikaisemmin. Yllättävästi monet vasta valmistuneet sairaanhoidon nuorista opettajista korostivat keskustelussa sitä, että sosiaalityöntekijän pitäisi tuntea sairauksia ja niiden vaikutuksia ihmisiin. Tämä on tietysti plussaa, mutta yritin korostaa sitä, että moniammatillisessa tiimissa osaamista tulee erisuunnista vähän eri painotuksin ja yhdessä syntyy sellaista osaamista, jota muuten ei syntyisi. Kaikkien ei tarvitse tietää kaikkea, mutta tuoda oma asiantuntijuutensa yhteiseen jakoon potilaiden hyväksi ja heidän asioissaan.

Luento päättyi vietnamilaiseen tapaan päätösseremonioihin, joka tarkoitti, että minulle pidettiin puheita, annettiin todistus sekä lahjoja. Protokollaan tietysti kuului, että minä pidin vastapuheen. Sitten otimme HUMPin Phuongin kanssa taksin ja matkasimme kiertotietä joen toiselle puolelle, koska liikenneruuhkan takia lähin silta oli suljettu. Menimme The Northern Facen kauppaan ostamaan minulle vähän paksumpaa takkia. Tuotteet valmistetaan täällä Vietnamissa ja rahdataan sitten muualle maailmaan. Tosin hinta on täällä vain ihan muuta kuin esimerkiksi Suomessa.

Jatkoimme sitten samaa ajoa ravintolaan, jossa jäähyväisillallinen pidettiin. Ruokalajit seurasivat toisiaan. Menin jo laskuissa sekaisin. Tuumasin vain heille, että heille on varmaan sitten pettymys, kun tulevat Suomeen, kun saavat pääruuan ja jälkiruuan ja parhaassa tapauksessa jonkun alkupalan. Jotkut Pohjoismaissa olleet kertoivatkin vastaavista kokemuksista vähän huvittuneina.

Ensimmäisena ruokana oli, kuinkas muuten, possun pintaa runsaalla läskillä ja nahalla. Ei siinä auttanut nirsoilla niin kuin olin opettajien päivänä vielä tehnyt, vaan läskipala puikkojen väliin, dippaus chilisoosiin ja suuhun. Ja kyllä ne sillä tavalla menivät alas ilman sen kummempia hankaluuksia. Ja toisen vielä suuremman askeleen otin siinä, että nyt oli pakko juoda olutta, vaikken pidä siitä. Maljojen nostelu täällä on nimittäin tärkeä osa tällaista illanviettoa. Kun malja nostetaan, se myös juodaan pohjaan saakka ja lasi täytetään välittömästi uudelleen. Siitä pitävät muut pöydässä istuvat huolen. Koska olen seurannut tätä hommaa jo useamman kerran, ymmärsin lantrata omaa juomaani vedellä (jonka jälkeen olut tietysti oli vielä pahempaa). Tällälailla olin kuitenkin kykenevä nostelemaan maljoja koko parin-kolmen tunnin ajan, jonka illallisella istuimme.

Eikä tällaiset illanistujaiset ole mitään ilman laulua. Niinpä sitä laulettiin, jopa minä lauloin Kalliolle kukkulalle ja eikös vain HUMPin Phuong videoinut sen ja laittanut facebookiin. Meikäläisen täältäsinnepäin laulanta on nyt sitten täällä kaikkien Phuongin absoluuttisen sävelkorvan omaavien ystävien kuunneltavissa ja eteenpäin jaettavissa. Mutta vietnamilaisten kollegojeni laulantaa oli taas mukava kuunnella, koska laulu soi niin puhtaasti. Runojakin kuulin. Tämä kansa näyttää olevan ansioinut erityisesti laulussa ja runoudessa. Yritin etsiä kirjakaupasta vietnamilaista runoutta englanniksi käännettyna, mutta sitä en harmikseni saanut.

Nyt sitten on aika katsoa, mahtuvatko kaikki tavarat matkalaukkuun. Huen äänet vaihtuvat pian kotimaisiin ääniin. Paljon vien täältä mukanani, osa varmasti kirkastuu vasta matkan varrella. Koen saaneeni paljon, varmasti enemmän kuin osasin antaa.