Aavistuksia tulevasta

Tänään oli ensimmäinen päivä vaihto-opettajan roolissa. Toki viimeviikollakin jo sitä roolia kannoin, mutta Suomen tiimin läsnäolo ja kokoustamiseen liittyvät loppuproseduurit ovat kyllä asia erikseen. Istuin siis aamulla kuuliaisesti hotellin ala-aulassa odottaen yhteyshenkilöni saapumista. Aurinko paistoi kirkkaasti eikä eilisestä sateesta ollut merkkiäkään ilmassa. Vaan kukaan ei saapunutkaan. Hotellin respasta yrittivät soittaa yhteyshenkilölle - ei vastausta. Laitoin itse tekstiviestin Suomen kännykkänumerosta, koska vielä en ole saanut hankittua paikallista. Harjoittelin numeron näppäilemistä kolmessa eri muodossa ja kolmas kerta toden sanoi: "luulimme, että pidät myrkyn takia vapaapäivän". Muistan kyllä, että keskustelimme aiheesta lauantaina, kun muu suomalainen ryhmä lähti lentokentälle. Siinä oli puhetta, että myrky kestää todennäköisesti kaksi päivää ja jos kestää vielä maanantaihin, niin silloin ei kannata töihin yrittää. Mutta aurinkopa paistoi täydeltä terältä eikä mieleeni tullut lainkaan pitää vapaata.

Yhteyshenkilöni järjesti minulle kuitenkin kyydin yliopistolle. Pääsin istumaan skootterin takapaksille. Torstaina matkalla lentokentältä hotellille sanoin hakijoilleni, että liikenne näyttää kyllä aika vaaralliselta skootterien kannalta enkä uskaltaisi ajaa niillä, kun en osaisi varoa muuta liikennettä. Onneksi minun ei nytkään tarvinnut varoa, vaan sain istua kokeneen kuljettajan takana. Oikeastaan oli aika mukavaa, koska matka oli yhtä puikkelehtimista muiden skoottereiden ja pyöräilijöiden välistä sekä autojen väistelyä, mutta kuuma auringonpaiste viileni mukavasti tuulessa. Liikenteen kääntymisen säännöt jäivät hämäriksi, sillä kääntyminen tapahtui luovasti.

Koska ensimmäinen viikkoni on pääasiassa lääketieteellisessä yliopistossa, sairaanhoidon tiedekunnassa, niin pääsin hetimmiten päivän aluksi seuraamaan, miten opiskelijat tekevät käytännön harjoittelua osastoilla (ei tosin diakilaiset, vaan ihan paikalliset). Koska aamun hakijani ohjaa opiskelijoita kirurgisella osastolla, niin sinnehän sitä mentiin. Ja eikös vain siellä ollut erilailla liikenneonnettomuuksissa vammautuneita potilaita. Opin että päivällä tuoduilla potilailla on pienemmät ruhjeet hiljaisten nopeuksien vuoksi, mutta yöllä tuotujen potilaiden vammat ovat vakavampia kovemman vaudin ja alkoholin takia. Toivottavasti kuskini osaavat olla varovaisia ja onneksi minä tulen istumaan kyydissä vain päivisin. Vastaakohan Diakin vakuutus?

Kiertäminen osastolla oli varsin mielenkiintoista, sillä sain nähdä antibiootin piikittämistä suoraan takalistoon (on kuulemma kivuliasta potilaalle), haavojen hoitamista (tässä maalaistaustastani oli erittäin suurta etua, joten en pyörtynyt), potilasta auttavia omaisia, paperitöiden tekemistä, hoitajien palaverin ja niin edelleen. Kävimme lääkekaapillakin, joka oli auki, lukuunottamatta kaikkein vaarallisimpia lääkkeitä, joilla oli oma lukollinen paikkansa lääkekaapissa. Kohtaamani ylihoitaja olisi halunnut esitellä minulle oikein mielenkiintoista tapausta (nimi pyyhkiytyi samantien mielestäni, kun ei ole alan osaamista), mutta joutui pettymään, koska minulla ei ollut sairaanhoidollista koulutusta.

Mielenkiintoista oli myös seurata, kuinka omaiset osallistuivat sairaalan elämään. Omaisia parveili sairaalan käytävillä ja istui potilashuoneissa potilaan sängyllä. Sairaalassa ei ole ruokahuoltoa, joten on täysin omaisen varassa, saako potilas ruokaa vai ei. Omaiset auttavat myös normaalin hygienian hoitamisessa. Sairaanhoitajien ja lääkäreiden kontolla sen sijaan on haavojen ja sairauksien hoitaminen. Niihin ei saraalassaoloaikana omaisia päästetä mukaan, mutta kun sairaalasta lähtö koittaa, valmennetaan omaiset vaihtamaan sidettä ja lääkitsemään sairasta.

Sairaalakierroksen jälkeen suunnittelin yhden nuoren opettajan kanssa huomisia luentojani kvalitatiivisista tutkimusmenetelmistä. Ajattelin opettaa menetelmien teoriaa, mutta panna opiskelijat tekemään pienimuotoisen tutkimuksen pienryhmissä. Tutkimuskysymykseksi ajattelin laittaa, mikä motivoi hakeutumaan sairaanhoitajaksi. Saavat haastatella toisiaan pienissä ryhmissä antamieni valmiiden puolistrukturoitujen kysymysten avulla. Yritämme sitten pienissä ryhmissä torstaina analysoida tuloksia sisällönanalyysin avulla. Saapi nähdä, miten opiskelijoiden oppimisen ja minun opettamiseni käy.

Täällä ei nimittäin ole opetettu kvalitatiivisia menetelmiä lainkaan ja lähden opiskelijoiden kanssa siis neitseellisestä tilanteesta. Täytyypi sanoa, etten ole myöskään opettanut kvalitatiivisia menetelmiä tätä ennen. Olen toki ohjannut lukuisia opinnäytetöitä, joista valtaosa on tehty kvalitatiivisilla menetelmillä, mutta muuten nämä aiheet eivät ole kuuluneet opetusvelvollisuuteeni. On tärkeää, että opiskelijat saavat harjoitella haastattelemista ja saamansa aineiston analysointia. Näyttäisi kuitenkin siltä, että opettajillekin pitäisi pitää joku workshop kvalitatiivisista menetelmistä. Puhuimmekin siitä jo vähän tänään. Katsotaan miten tämän asian kanssa käy.

Päivän päätteeksi laajennin reviiriäni hotellin ympäristössä. Kävelin Parfyymijoelle (joka on saanut nimensä tuoksustaan) ja sen rantaa pitkin, puikahdin takaisin kadulle ja yhtäkkiä huomasin olevani täysin turistittomalla alueella, jossa kadun varret olivat täynnä elämää. Kadulla myytiin vihanneksia, hedelmiä, tofua, kaloja, kodintarvikkeita ja vaatteita. Olipa joku pistänyt pystyyn pienen olutbaarinkin: nostanut puulaatikon päälle muutaman olutpullon ja laittanut muutaman tuolintapaisen ympärille. Minä menin kuitenkin turistialueelle hygieenisennäköiseen ravintolaan juómaan mangolassin.