Huen aamu valkeni sateisena. Harmittelin, etten ole tullut vielä ostaneeksi kätevää sadeviittaa, joka paitsi että on hyvä suoja sateelta itsekunkin päällä, suojaa se myös pyöräilijän tai skootterilla ajajan niin, ettei ajaessa kastu. Lisäksi sadeviitta toimii kätevänä suojana parkissa seisovalle skootterille. Jouduin käyttämään mukanani tuomaa sateenvarjoa, mikä sinällään kyllä ajoi asiansa, mutta ei ollut yhtään niin kätevä kuin kanssakulkijoiden sadeviitat.
Aamusella käytin aikaani havainnointiin (kuten paikalliset asian ilmaisivat) sairaalan synnytys- ja lastentautien osastoilla. Eipä ole juuri lisättäävää aiempiin havainnointeihini samaisessa sairaalassa. Oman tietämykseni rajallisuuden vain huomasin yhä uudelleen, kun en ymmärtänyt tautien tai toimenpiteiden englanninkielisiäkään termejä (saati latinankielisiä). Onneksi sentään osasin keskustella lasten rokotuksista ja vertailla niitä Suomen ja Vietnamin välillä. Oli myös hellyttävää nähdä pienten vauvojen pesua, vaikka se melkoista liukuhihnatouhua olikin. Kätevästi se kyllä kävi. Samaan aikaan verhon takana (jonne sain kurkistaa) tehtiin kirurgista toimenpidettä rinnan alueella (mahtoiko olla kasvaimen poisto?). Onnekseni voin todeta, että havainnointivelvollisuuteni sairaalalla taisi päättyä tähän ja nyt voin enemmän keskittyä luentojeni muuttamiseen tarpeita vastaaviksi (olen ahtanut niihin ihan liian paljon tietoa) ja muiden yhteistyöhankkeiden valmisteluun.
Iltapäivän h-hetki oli sairaanhoitajaopiskelijoiden tapaaminen. Miten he olivatkaan mahtaneet selvitä antamastani tehtävästä? Täytyy todeta, että ne, jotka olivat tehtävän tehneet, olivat tehneet sen huolella (osalta tehtävä oli tekemättä -tämähän on tuttua jo Suomesta) ja tulostaneet tekemänsä haastattelun sellaiseen muotoon, jota itse en ollut huomannut ohjeistaa (ehkä tulkkini oli osannut ohjeistaa heitä siihen): teksti oli tulostettu täyttämään paperin vasen puoli ja oikealla puolella oli tilaa kirjoittaa. Ihanteellista koodaukselle.
Ensin luennoin pohjustukseksi sisällönanalyysistä. Kun rupesin käsillä näyttämään, miten runsaasta koodien määrästä muodostetaan kategorioita ja viimen käsitteitä, niin mukana olleet opettajat raahasivat paikalle ison tussitaulun, jonne sitten piirsin havaintokuvan prosessista. Tämän jälkeen laitoin opiskelijat etsimään tekemistään haastatteluista pienryhmissä motiiveja hakeutua sairaanhoitajaksi. Niitä löytyikin kaiken kaikkiaan kymmenkunta erilaista, jotka sitten kirjoitin taululle. Kyselin opiskelijoilta, mitkä heidän mielestään olivat samankaltaisia ja niin muodostimme kategorioita. Sitten vähän oikaisin ja loin käsitteet itse. Arvelin, että voi olla liian vaativaa ruveta muutaman tunnin pohjalla miettimään käsitteitä. Todennäköisesti joku joukosta olisi siihenkin jo pystynyt. Lopuksi kerroin, miten tästä kaikesta rakennetaan tutkimusraportti.
Olen ihan tyytyväinen lopputulokseen, vaikka diani olisivat voineet olla ytimekkäämmät ja olisin voinut ihan rauhassa jättää puolet pois, koska en niitä ehtinyt näyttämään. Lisäksi olisin hyötynyt rikkaammasta englannin kielen taidosta, mutta menihän se näilläkin. Nyt sitten opettajien workshoppia suunnittelemaan samasta aiheesta. Onneksi on kuitenkin viikonloppu välissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti