Sataa tasaisen varmasti, on jo toinen päivä menossa yhteen soittoon. Eilinen kovasti odottamani opintokäynti etnisen vähemmistön kylään peruuntui sään vuoksi. Harmittaa, sillä tämä opintokäynti olisi ollut ydinosaamiseni alueella. En usko oikein, että sitä saadaan mitenkään mahtumaan ohjelmaani loppuajalle. Sitä paitsi sadetta on kuulema luvattu useiksi päiviksi peräkkäin. Aluksi nämä sadepäivätkin tuntuivat niin lämpimiltä, että hihaton paita oli ihan tarpeeksi. Nyt elimistö on tottunut tähän ilmastoon eikä fleecekään meinaa enää riittää. Pitäisiköhän hankkia toppatakki?
Tänään opetin sosiaalityöstä eri tavoin vammaisten parissa. Kyllä suomalainen vammaispolitiikka on korkealla tasolla, jos sitä verrataan vietnamilaiseen. Taloudellinen laskusuhdanne tietysti tuo epävarmuuttaa Suomen tilanteeseen eivätkä kaikki saa lakisääteisiä oikeuksiaan. Silti lähtökohtaisesti tilanne on aivan jotakin muuta kuin mitä se on täällä, jossa vammaiset ovat yksi köyhimmistä ryhmistä.
Eri tavoin vammautuneita Vietnamissa on suhteellisen paljon johtuen Vietnamin sodasta (kiitos Amerikan). Sodan jäljiltä on fyysisesti ja henkisesti vammautuneita. Lisäksi sodassa käytetyt myrkkykaasut ja maamiinat vammauttavat ihmisiä vielä sukupolvesta toiseen. Erityisesti myrkkykaasujen vaikutusta tuleviin sukupolviin on vaikea ennustaa. Ne aiheuttavat monenlaisia tauteja, erityisesti syöpiä. Mutta vammaisia lapsia saattaa syntyä vielä edelleenkin ja syynä ovat hermokaasut (ja muut myrkyt). Heidän vanhempansa saattavat olla näennäisesti terveitä, mutta kaasut ovat vaurioittaneet heidän sukusolujaan niin, että eri tavoin vammaisia lapsia syntyy täällä keskimääräistä enemmän. Luennolla kuulin, että 6,4% väestöstä on jollakin tavoin vammautuneita. Aika hurja luku.
Opetin samaa ryhmää kuin edelliselläkin kerralla, joten oli aika hauska havaita, että luokassa oli yksi poika, joka kummallakin kerralla teki hyvin syvälle luotaavia kysymyksiä (ja viittasi ensimmäisenä saadakseen tehdä kysymyksensä). Selkeää jatko-opiskelija-ainesta. Lisäksi siellä on eräs tyttö, joka molemmilla kerroilla on ilmaissut haluavansa tutustua minuun paremmin. Nyt annoin hänelle käyntikorttini, jotta voi ottaa yhteyttä sähköpostitse. En tiedä hänen tarkoitusperiään, ehkä hän on kiinnostunut, kun olen ulkomaalaisen ja avaan hänelle ikkunan toisenlaiseen maailmaan.
Paikallisten kanssa syöminen on mukavaa. Kun annan heille vapaat kädet tilata sitä, mitä itsekin haluavat syödä, saan eteeni sellaisia herkkuja, joita en olisi ikinä itse ymmärtänyt tilata. Olisin ehkä vain pitäytynyt turvallisessa nuudelikeitossa tai paistetussa riisissä (joka täällä taitaa olla enempi aamupalaa, koska siihen voi käyttää edellisen päivän tähteitä). Nyt olen saanut laajentaa makuelämyksiä monenlaisiin suuntiin. Vielä en ole kuitenkaan osallistunut (enkä taida osallistuakaan) käärmejuhliin, jossa syödään käärmettä eri muodoissaan. Osa opiskelijoistamme kertoi osallistuneensa sellaisiin. Ehkä uskaltaisin maistaa käärmeen lihaa, mutta en tiedä, uskaltaisinko kuitenkaan syödä sisäelimiä ja juoda käärmeen verta.
Olen syönyt täällä kaikenlaista, myös tuoreita vihanneksia. Täällä on ihan tavallista, että jokainen kastaa ruokapalaansa yhteiseen kastikevatiin (chiliä, soijaa yms) omilla puikoillaan. Kyllä siinä bakteerit vaihtavat omistajaa varmasti, ellei nyt sitten ole niin, että soijakastikkeen suola on niin vahva desinfioija ja chili muuten niin vahvaa, ettei niissä bakteerit elä. Minäkin elän siis talon tavalla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti