Taifuuni muutti sittenkin mielensä viime hetkellä ja pyyhälsi Huen ohi merellä. Ihmiset ovat kuitenkin huolissaan Hanoista, sillä taifuuni näyttää suunnistavan siihen suuntaan, vaikka sen ei aluksi pitänyt. Vettä on satanut illasta alkaen ja tuulikin on ollut kohtuullista, muttei ainakaan täällä kaupungissa myrskyisää. Sade on kuitenkin ollut sen verran taajaa, että olen pysytellyt lähinnä hotellilla. Lounaalle uskaltauduin naapuriravintolaan, jossa söin erinomaista malesialaisittain valmistettua paistettua riisiä kanalla sekä jälkiruuaksi banaanipannukakkua. Jälkimmäinen oli ihan hyvää, mutta todennäköisesti jatkossa maistelen muita laatuja.
Yllätyksekseni puhelin soi puolen päivän aikoihin ennen kuin ennätin lounaalle. Siellä puhui ohjattavanani olevien diakilaisten opiskelijoiden paikallinen ohjaaja. Keskustelimme sitten kaksi tuntia hotellin ala-aulassa Vietnamin sosiaalityöstä tai paremminkin sen puutteesta. Olenkin sitten varustautunut paikallisin pohjatiedoin (mutta toivottavasti en kuitenkaan ennakkoluuloisesti) ensi viikon haasteisiin.
Ensi viikko tosin kuluu enemmän lääketieteellisessä sairaanhoitajia kouluttaessa laadullisiin tutkimusmenetelmiin, mutta jo perjantaina pääsen tutustumaan myös sosiaalityön oppiaineeseen. Mielenkiintoiset neljä viikkoa siis tulossa. Toiveenani on oppia tästä maasta ja ihmisten tavasta ajatella ja tehdä asioita edes jotain. En halua mennä vain luonnoimaan siitä, mitä olen oppinut Suomessa oman koulutukseni ja urani kautta, vaan haluaisin löytää tavan, joka on sensitiivinen tälle kulttuurille. Vaan on siinä haastetta, sillä kuukausi on hyvin lyhyt aika rakentaa kulttuurisensitiivistä ja dialogista vuorovaikutusta, varsinkin kun joidenkin asioiden ymmärtäminen ei käy käden käänteessä. Haluaisin nimittäin, että tässä vaihdossa en vain minä ole se, joka oppii, vaan voisimme yhdessä oppia jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti