Välipäivä

Tähän päivään ei liity mitään erityistä, sillä tänään varmaan podettiin opettajien päivän dagen efteriä, koska minulle ei järjestynyt mitään ohjelmaa aamuksi. Niinpä tein kävelykierroksen Huessa. Voi kuinka välimatkat pienenivätkin. Se mikä aiemmin tuntui kilometrien mittaiselta supistui taas. On mielenkiintoista, miten aluksi tuntemattomassa paikassa välimatkat tuntuvat pitkiltä. Kun ne tulevat tutuiksi, matkakin lyhenee. Niin kuin esimerkiksi matkalleni lääketieteelliseen yliopistoon kävi.

Nyt se on jo kovin tuttu. Hotellilta lähtee kapea kuja ensin päätielle. Kujalla ohitan muutaman muun hotellin ja kadunkulman kahvilan. Sitten kuljen viistottain ison tien poikki autoja, mutta erityisesti skoottereita, väistellen ja käännyn vasemmalle kulkien hiekkaista tietä muutaman kymmenen metriä: toiselle puolelle jää asuntoja, toiselle puolelle hotelleja ja liikkeitä. Sitten käännyn oikealle ja suuntaan kohti yliopistolle johtavaa tietä. Kun pääsen sille, ohitan useita apteekkeja, katuravintoloita, kukkakaupan, kioskeja ja monenlaisia katukauppiaita. Ohitan isoja uusia rakennuksia ja pian jo saavunkin sairaala-alueelle. Monena aamuna siitä ohi kulkiessani olen nähnyt lääkäreitä tauolla. Siinä ohittuu myös sairaalan psykiatrinen osasto. Potilaita tosin en ole nähnyt. Ja pian olenkin yliopiston portilla. Matka-aikaa on kulunut reilu viisi minuuttia. Yliopistoalueella vielä ylitän pihan ja etsiydyn oikeaan rappuun ja kapuan portaat ylös. Yleensä joudun pujottelemaan rappusten eteen tiiviisti parkkeeratun skootteriarmeijan läpi ennen kuin pääsen yliopiston sisälle.

Skoottereita täällä onkin joka paikassa. Jalkakäytävät on varattu skoottereiden parkkeeraukseen. Niinpä jalankulkijat joutuvat kävelemään autotien reunassa, mikä entisestään tekee liikenteestä haasteellisemman. Monessa paikassa myös peritään pieni maksu parkkeerauksesta. Niin muuten yliopistollakin. Pikkuraha vaihtaa omistajaa, kun skootteri ajetaan maksulliselta alueelta pois. Hauska on myös paikallinen tapa merkitä skoottereihin liidulla parkkeerausaika.

Iltapäivänkin ohjelma oli epämuodollinen. Lähdin historian tiedekunnan sosiaalityön oppiaineen opettajan kanssa tutustumaan Thin Mu pagodaan, joka itse asiassa oli aika kaukana. Ajoimme vanhan Citadelin ohi (tarkoitus on mennä sinne vielä täälläoloni lopulla) ja upeahan se on, ei kai sitä muuten maailmaperintökohteeksi olisi otettukaan. Pagoda oli kaunis, tosin se tuhoutui Vietnamin sodan aikana osittain aika pahasti ja se on niiltä osin uudelleen rakennettu. Vanha torni oli kuitenkin entisensä. Pääsimme seuraamaan myös munkkien jumalanpalvelusta, joka myös oli mielenkiintoinen kokemus.

Hotellille päästyä aloitin pakkaamisen, sillä olen viikonlopuksi lähdössä entisen työtoverini Denniksen ja hänen perheensä luo Pnom Pheniin Kambodzaan. Mielenkiintoista ja mukavaa siis tiedossa viikonlopuksi.