Menetelmäopetusta

Tänään oli siis se suuri päivä, jolloin ensimmäistä kertaa elämässäni opetin kvalitatiivisia tutkimusmenetelmiä. Kuulijakuntana neitseellinen sairaanhoito-opiskelijajoukko (n. 40opiskelijaa + muutama opettaja), joilla tietojeni mukaan ei ollut haisuakaan, mitä kvalitatiiviset menetelmät ovat. Varmistaakseen viestin perillemenon, yhdysopettaja oli lupautunut kääntämään luentoni. Käytännössä se tarkoitti sitä, että puolet sisällöstä oli jätettävä luennoimatta, itse asiassa enemmänkin, koska välillä mietin, mitähän kääntäjä mahtoi lisäillä väleihin, kun minuuttitolkulla yhtä lausetta käänti. Oletan kuitenkin, että kontekstoi esittämääni.

Esittelin siis lyhyesti, miten kvalitatiivinen menetelmä eroaa kvantitatiivisesta (koska se käsitykseni mukaan oli heille tuttu referenssipinta). Sitten nostin luovasti (?) opetuksen tueksi esimerkkejä, joiden kuvittelin liittyvän heidän todellisuuteensa. Esimerkiksi pohdimme kvantti- ja kvalitutkimuksen eroja tutkittaessa sairaalasta kotiutettavien liikenneonnettomuuspotilaiden hoitoa kotioloissa (olin melkoisen ylpeä itsestäni keksittyäni esimerkin, jolle tosin oli esikuvaa jo eilisessä sairaalavierailussa, joten ei ollut ihan tuulesta temmattu ajatus). Samasta esimerkistä ammensin sitten luentoni eri vaiheessa. Toisena esimerkkinä käytin sairaalaosaston tutkimista etnografisorienteisin menetelmin. Emme sinänsä puhuneet etnografiasta, vaan havainnoinnista, haastattelemisesta, dokumenttien keräämisestä ja tutkimuspäiväkirjan pitämisestä.

Tunnin lopuksi annoin heille haastatteluharjoitustehtävän. Olin rustannut tutkimuskysymyksen ja puolistrukturoidun haastattelulomakkeen valmiiksi. Päätin esitykseni vuolaisiin kiitoksiin ja sanoihin, että he voivat etsiä mukavan paikan, jossa voivat pareittain haastatella toisiaan. Kukaan ei liikahtanutkaan, mikä ihmetytti minua. Sen sijaan alkoi kova puheensorina, mutta mielestäni he eivät haastatelleet toisiaan tai sitten he haastattelivat aivan eri lailla kuin itse sen ajattelin tapahtuvan. Suomalaiset opiskelijat olisivat jo tässä vaiheessa etsiytyneet kahvikupin tai olutlasin äärelle samalla jonkinlaista haastattelua tehden. Lopulta kysyin yhdysopettajalta, pitääkö minun vielä erikseen lopettaa tämä tilanne (20 minuutin kuluttua siitä, kun jo luulin lopettaneeni). Ja todellakin: minun piti vielä erikseen lopettaa lunto ja pyytää niitä, jotka eivät ole saaneet haastatteluaan vielä tehtyä, tekemään se luennon jälkeen. Tätä seurasi yhden opiskelijan nouseminen ylös ja hän kiitti minua koko ryhmän puolesta.

Saa nähdä onko minulla torstaina yhtä monta haastattelua kuin on opiskelijoitakin puhtaaksikirjoitettuna ja valmiina analysoitavaksi vai miten silloin pitää luovia. Teemme silloin värikynien avulla sisällönanalyysiä neljän hengen ryhmissä, mikäli suunnitelmani pitävät kutinsa. Toivottavasti muistavat ottaa kynät mukaan.

Opettajien kanssa suunnittelimme sitten heti luennon jälkeen heille suunnatusta workshopista ensi viikolle. En pääse ihan vähällä tästä vaihdosta, vaan saan panna itseni todella likoon, jotta selviydyn kunnialla tulevista haasteista. Onneksi minulla on jo ajatuksenpoikanen liittyen opettajien workshopiin, kiitos kollegani Kyöstin.

Paikallisessa kulttuurissa näyttää hierarkia ihmisten välillä olevan selvä. Kun opiskelijat tulivat luokkaan, tulivat he valmiiksi kumarassa asennossa, etenkin jos tulivat tunnille vähän myöhässä kuten useammat tekivät. Kuulin myös omassa ohjauksessani olevilta diakilaisilta opiskelijoilta, että vietnamislainen mies on naista korkeammalla eikä tervehdi maannaistaan koskaan kädestä pitäen. Sen sijaan ulkomaalaista naista tervehditään kädestä.

Henkilökohtaisen elämäni rintamalla tapahtui asuinolosuhteiden muutos. Siirryin turistikeskustan läheisyydestä Romance-hotellista (jonka spa- ja uima-allaspalveluista ehdin onnekseni nauttia) lähemmäksi yliopistoa Binh Duong 4:n (-tiedoksi niille, jotka googlailevat mielellään) hieman vaatimattomimpiin, mutta ihan mukiinmeneviin oloihin. Huone on ainakin yhtä hyvä, työntekijät vähintään yhtä ystävällisiä ja palveluhenkisiä kuin Romancessakin (vietnamilaiset ovat saaneet syntymälahjaksi kohteliaisuuden ja palvelualttiuden), mutta oheispalveluja on vähemmän. Hintaa on reilut puolet vähemmän kuin edellisessä. Nyt yritän ottaa pikkuhiljaa kontaktia uuteen todellisuuteeni.